Huhtikuun lopulta alkaen pihapiiristä alkaa kuulua voimakasta pii-pii-pii-ääntä. Käenpiika on saapunut muuttomatkaltaan Afrikasta. Lintu on ainoa muuttava tikkamme. Se on muutenkin muista tikoistamme poikkeava. Hennon nokkansa tähden se ei hakkaa puita. Pesäkseen käenpiika valitsee mielellään vanhan tikankolon, mutta pöntötkin kelpaavat hyvin pesimiseen. Muutolta saapuessaan käenpiika saattaa tyhjentää monta pikkulinnun koloa tai pönttöä ennen kuin valitsee niistä yhden itselleen.
Käenpiika saapuu muutoltaan ennen käkeä ja vanhan uskomuksen mukaan se valmistaa pesän käelle munimista varten. Linnut eivät ole sukua toisilleen.
Toukokuun loppupuolella poikaset kuoriutuvat ja emot ruokkivat poikasiaan pääasiassa muurahaisen munilla ja myös muurahaisilla.
Käenpiiat ovat taantuneet viime vuosikymmeninä voimakkaasti, syytä siihen ei vielä tiedetä. Pönttöjä asentamalla voidaan ainakin näiden omalaatuisten tikkojen asuntopulaa helpottaa.