Kirjosieppo on pihapiirin tavallisin pönttölintu talitiaisen ohella. Mustan ja valkean kirjava kirjosieppokoiras herättää ihmisissä sekä ihastusta että pahennusta. Välillä jopa hyperaktiivinen kirjosieppo puhdistaa puutarhan tuhohyönteisistä ja lajin kauniin puhdas laulunsäe ihastuttaa. Vihastusta herättää sen armoton taipumus vallata pesäkolo jo pesintänsä aloittaneilta tiaisilta. Mikäli kirjosieppo saa karkotettua tiaisemot, se rakentaa pesänsä tiaisten munien päälle. Usein taistelu pesäpöntöstä päättyy jommankumman tappelupukarin kuolemaan.
Osasyy kirjosiepon pesänvaltaamistaipumuksiin löytyy sen pariutumiskäyttäytymisestä. Kirjosieppokoiras on moniavioinen eli polygaminen. Kun kyvykäs koiras on pariutunut ja saanut naaraan pönttöön munimaan, lähtee koiras hakemaan lisää naaraita ja onnistuu tässä varsin usein. Koiras hylkää myös kakkosvaimon heti muninnan alkuvaiheessaja palaa ensimmäisen naaraan luo, jonka poikasten ruokkimiseen se myös aktiivisesti osallistuu. Joillakin koirailla saattaa olla jopa kolmekin jalkavaimoa. Koiraalle on tietysti evolutiivisesti edullista pitää useampia naaraita, tuottaahan se yksiavioisiin koiraisiin verrattuna enemmän jälkeläisiä.
Ykkösnaaras ei välttämättä kärsi koiraan syrjähypystä, mutta kakkos- tai kolmosnaaraalle tilanne on toinen. Ne kun joutuvat huolehtimaan jälkeläisten hoidosta yksin. Tämä on melkoinen rasitus emolinnulle. Toisaalta jalkavaimon kannattaa lisääntyä ”ukkomiehen” kanssa, sillä sen jälkeläiset saavat kyvykkään koiraan perintötekijät. Kirjosiepon peräkkäinen moniavioisuus on poikkeus varpuslintujen joukossa. Moniavioisuus johtaa siihen että osa koiraista ei pääse lisääntymään, sillä naaraita ja koiraita on kirjosieppopopulaatiossa suunnilleen yhtä paljon.
Kuva: Jyrki Oja