Lähes kaikki harjumetsän sienilajit ovat männyn seuralaisia. Nämä sienilajit kasvattavat rihmastonsa elävien vihreiden kasvien eli tässä tapauksessa männyn juurten yhteyteen ja ne käyttävät energiakseen männyn yhteyttämistuotteita. Symbioosia tai yhteiselämää kutsutaan sienijuureksi eli mykorritsaksi. Sienijuuri on myös männylle edullista tai jopa elintärkeää, sillä sienirihmasto tehostaa männyn veden ja ravinteiden saatavuutta maaperästä. Osa harjunkin sienilajeista on lahottajia, jotka pitävät huolen siitä että eloperäisen aineksen ravinteet palautuvat luonnon ravinnekiertoon. Ilman sienten hajotusta harjut olisivat paksun neulaskerroksen peitossa.
Sienestäjiä kiinnostavat tietysti ravinnoksi kelpaavat sienet, joita löytyy myös harjualueilta. Sienestäjän kannattaa kuitenkin suunnata harjujen reunoille, joissa pohjavesi on usein lähempänä maanpintaa ja sienten kasvuolosuhteet ovat otolliset itiöemän muodostumiselle. Harjualueen sienikausi alkaa jo toukokuussa, jolloin polkujen varsille ja paikkoihin, joista kivennäismaa on paljastunut, ilmestyy korvasieniä.
Korvasieni on arvostettu ruokasieni, jonka käyttöä kuitenkin turhaan vältetään sen myrkyllisyyden vuoksi. Korvasieni sisältää kudoksia tuhoavaa gyromitriiniä, mutta myrkyn saa häviämään keittämällä sieniä kaksi kertaa vähintään 10 minuutin ajan. Korvasieni hajottaa selluloosaa, joten lajia on mahdollista ”viljellä” kaivamalla maahan sanomalehtiä korvasienten esiintymispaikoille. Jos viljely onnistuu, satoa saadaan usean vuoden ajan.
Toinen satoisa harjusieni on kehnäsieni, jonka käyttöä väheksytään sen ulkomuodon vuoksi. Maallikko yhdistää lajin helposti kärpässieniin, vaikka laji on helppo tuntea. Kehnäsieni on keskikokoinen, ruskeankeltainen sieni, joka maasta noustessaan on munanmuotoinen. Sienen lakin muoto muuttuu iän myötä kuperasta laakeaksi. Ruskeankeltaisen lakin pinnalla on vaaleanharmaata härmää. Heltat ovat vaalearuskeat ja epäsäännöllisen sahateräiset. Likaisenvalkoinen jalka on pitkä ja tasapaksu. Jalan yläosassa on hauras vaalea rengas, joka on herkästi irtoava ja liikuteltavissa. Kehnäsieni on mieto, hyvä ruokasieni, jota voi käyttää kaikenlaisiin sieniruokiin. Lämpimän kosteina kesinä se on erittäin satoisa sieni, jolla sienikorin saa täyteen nopeasti.
Kuvat: Jyrki Oja