Metso

Metson kohtaaminen on aina elämys. Ryskyen polun varresta lentoon lähtevä kukkometso on sykähdyttävä näky ja metson soidinmenot kaikkine rituaaleineen kuuluvat erottomasti suomalaiseen kansallismaisemaan. Kookasta metsokukkoa ei muihin lintuihin sekoita, mutta punaruskean kirjavan naaraan voi sekoittaa teerinaaraaseen. Naarasmetso eli koppelo on kuitenkin teerinaarasta suurempi ja sen pyrstö on pyöreäpäinen ja siivenpäällinen on juovaton.

Metso

Metso

Metso on kasvissyöjä mutta poikaset varttuvat aluksi hyönteisravinnon turvin. Aikuislintujen ravinto on monipuolista ja siihen kuuluu kesällä versoja, lehtiä ja erityisesti marjoja. Alkutalvella metsot siirtyvät käyttämään ravinnokseen männynneulasia. Kaikkien mäntyjen neulaset eivät kuitenkaan metsoille kelpaa. Syötäviksi kelpuutettujen ns. hakomismäntyjen alle kertyy talven aikana paksu kerros sormenpaksuisia ulostepötköjä ja hakomismänty saattaa kevään koittaessa olla lähes neulaseton.

Virttaankankaalla on useita metson soidinpaikkoja, mutta metsokannan pienennettyä soidinpaikat ovat autioituneet. Yksinäinen kukkometso ei perinteisellä soidinpaikalla viihdy vaan lähtee etsimään naaraita muualta. Nämä ns. “hullut metsot” voivat käyttäytyä ihmistä kohtaan täysin pelottomasti ja ne saattavat oleskella pihapiireissä ja asuinalueilla koko soidinkauden ajan. Soidinhuuman ollessa kiivaimmillaan ne hyökkäävät minkä tahansa liikkuvan kimppuun luullen sitä kilpakumppaniksi. Hullujen metsojen tarina on surullinen, koska se on merkki paikallisen metsokannan häviämisestä.

Metsot ovat häviämässä myös harjualueelta eikä kesän 2005 tarkoissa lintulaskennoissa alueelta löytynyt ainoatakaan metsopoikuetta. Koko itäisen harjualueen metsopopulaation koko jää nykyisin alle viiden yksilön ja koska koko Lounais-Suomessa metsokanta on häviämässä, ei lajin tulevaisuus täällä näytä hyvältä. Pohjois-Suomen metsokanta on edelleen melko vakaa, vaikka vuotuiset kannanvaihtelut ovat suuria. Metsokanta vaihtelee 6-7 vuoden jaksoissa, mutta maan eri osissa kannanhuiput koetaan eri aikoina. Lajin taantumisen syy on vanhojen laajojen metsien häviäminen ja pirstoutuminen sekä paikoitellen myös liikametsästys. Metso on haluttu saaliskohde, mutta kannan niukkuus on johtanut lajin rauhoittamiseen lähes koko Etelä-Suomen alueella.

Kuva: Erkki Kallio