Myllylähteellä ja sen ympäristössä esiintyy kolme sammakkolajia. Syy lajirunsauteen löytyy itse lähteestä, sillä suuri lähde on sammakoille ihanteellinen talvehtimisympäristö. Vaikka harjualueella on niukasti sammakoita ympäristön kuivuuden vuoksi, lähteiden ympärillä sammakoita on runsaasti.

Sammakonkutua
Alueen runsain sammakkolaji on tavallinen sammakko (Rana temporaria), joka on hankala erottaa harvalukuisemmasta viitasammakosta (Rana arvalis). Viitasammakko on pienikokoinen ja teräväkuonoinen, mutta varmimmin sen erottaa tavallisesta sammakosta jalkapohjan sisäsyrjän kyhmystä. Tämä kyhmy on sammakolla pehmeä ja pyöreä, kun se viitasammakolla on kova ja kookas. Helpoiten viitasammakon erottaa tavallisesta sammakosta kuitenkin lajin kutuaikana, sillä viitasammakkokoiraan ääntely muistuttaa erehdyttävästi uppoavan pullon pulputusta. Kolmas Myllylähteen sammakkolaji on rupikonna (Bufo bufo), jonka erottaa helposti ulkonäöstä. Sen iho on kuiva ja kokonaan rupeamuistuttavien nystermien peitossa. Muihin sammakoihin verrattuna rupikonna on hidasliikkeinen ja se pikemminkin ryömii kuin loikkii.
Syksyllä Myllylähteelle kertyy sammakoita paljon kesäaikaa enemmän. Viimeistään ensimmäisten yöpakkasten tultua sammakot vetäytyät talvehtimaan Myllylähteen pohjalle. Ne kaivautuvat yleensä pohjaliejuun, mutta joskus niitä näkee talvisaikaankin lammen pohjalla. Sammakoiden ruumiinlämpötila pysyy koko talven noin puoli astetta ympäristön lämpötilaa korkeammalla. Ne eivät kuitenkaan horrosta, vaan saattavat jopa liikkua aktiivisesti niitä häirittäessä. Sammakot paastoavat koko talvehtimiskauden ja koska aineenvaihdunta on hyvin hidasta sammakoille riittää se happi, jonka ne saavat suoraan vedestä ihon läpi. Kun ilman keskilämpötila on kohonnut noin 5 asteeseen sammakot kömpivät lammen pohjalta ja siirtyvät kutupaikoille. Myllylähteen sammakot tosin eivät todennäköisesti siirry mihinkään sillä lampi toimii myös kutupaikkana.
Kuva: Jyrki Oja