Puolukka on kanervakasvien heimon valtalaji koko boreaalisella vyöhykkeellä. Sen levinneisyysalue kiertyy sirkumpolaarisena yli koko pohjoisen pallonpuoliskon. Puolukka on metsiemme yleisin putkilokasvi. Se on valoisien mäntykankaiden valtalaji, mutta se voi kasvaa myös varjoisissa paikoissa, joissa se ei kuitenkaan tavallisesti marjo. Laji on nahkealehtinen, ainavihanta varpu, joka muodostaa maavarren avulla laikkumaisia kasvustoja.
Puolukka kukkii kesäkuussa noin 2 viikkoa myöhemmin kuin mustikka, joten se ei tavallisesti kärsi keväthalloista. Se on hyönteispölytteinen ja kimalaiset sekä maamehiläiset vierailevat sen kukissa ahkerasti. Marjasadot vaihtelevat vuosittain melko paljon. Kaupallisesti puolukkaa kerätään vuosittain 1000 – 20000 tonnia. Keskisadoksi Keski-Suomessa on arvioitu noin 330 kg/ha. Parhaat puolukkasadot saadaan yleensä sieltä missä varvusto on matalaa ja harvaa. Tällaista puolukkaa on karuilla jäkäläkankailla, metsänreunoilla ja harjujen paisterinteillä. Harjualue on erinomaista puolukkamaastoa, mutta täälläkin metsien umpeutuminen on heikentänyt satoisuutta.
Puolukka on erittäin monikäyttöinen marja. Siitä tehdään juomia, hilloa, hyytelöitä ja soseita. Sitä voidaan lisätä myös leipään ja kuivattuna kaikkiin ruokiin. Puolukka on myös vanha rohdoskasvi. Sen lehdistä valmistetaan rohdosteetä, mitä suositellaan virtsavaivoihin, reumavaivoihin sekä veren sokeripitoisuuden
alentamiseen. Teetä ei kuitenkaan pidä käyttää liian usein tai liian suuria määriä, sillä lehdissä on ihmisellekin haitallisia yhdisteitä ja teen liikakäytön tiedetään aiheuttaneen jopa myrkytyksiä.
Vaikka puolukka on edelleen metsien yleisin putkilokasvi, sen keskipeittävyys on pienentynyt yli puolella 40 vuodessa. Tehometsätalous, joka pyrkii nopeuttamaan puun kiertoa, on lajille haitaksi, sillä laji on runsaimmillaan vanhoissa jo luontaisesti valoisissa metsissä. Nykymetsät hakataan huomattavasti aikaisemmin, joten lajin runsaus laskee koko ajan.