Isohirvenjäkälä on yleisimpiä jäkäliämme. Se erottuu helposti muista jäkälälajeista. Isohirvenjäkälä kasvaa pystynä ja vahvasti haarovana kuivissa kangasmetsissä, harjuilla, kallioilla, kuivahkoilla soilla sekä tunturikankailla. Paikoin voi nähdä jopa pieniä pensaita muistuttavia jäkälätuppaita. Isohirvenjäkälä on kiinnittynyt alustaansa erittäin löyhästi. Yksilöistä on helposti erotettavissa liuskainen sekovarsi. Sekovarren yläpinta on tavallisesti tummanruskea ja alapinta vaaleanharmaa lisäksi varren tyvessä on usein punaista väriä.
HIrvenjäkälä
Katovuosina isohirvenjäkälää on käytetty eläinten ja ihmisten ravintona. Isohirvenjäkälä maistuu kitkerältä, sillä muiden jäkälien tavoin siinä on runsaasti jäkälähappoja jotka pitää poistaa ennen niiden käyttöä ravinnoksi. Jäkälää liotetaan vedessä, jossa on tuhkaa ja sen jälkeen seos keitetään ja saatu massa kuivataan ja jauhetaan. Jauhoa voidaan käyttää muiden jauhojen lisänä leivonnassa, puuroissa, velleissä, laatikoissa jne.
Isohirvenjäkälä on erittäin ravinnepitoista. Se sisältää mm. valkuaisaineita, rasvaa, hiilihydraatteja sekä raakakuitua. Energiaa siinä on 180 kj ja C-vitamiinia 750 mg/100g. Runsaan sokeripitoisuuden ansiosta hirvenjäkäliä on käytetty viinan raaka-aineena, aiemmin jopa niin yleisesti, että kruunun piti puuttua mahtikäskyllä asiaan. Toisen maailmansodan aikana siitä tehtiin Neuvostoliitossa glukoosisiirappia, joka oli monen viinatehtaan raaka-ainetta. Jäkäläviina piti monen panssarivaunun kuten myös monen sotilaan käyttökuntoisena ankarissa olosuhteissa. Isohirvenjäkälässä on paljon enemmän kivennäisainepitoisuuksia kuin tavallisissa viljakasveista valmistetuissa jauhoissa. Kuitenkin pitää muistaa, että jäkälät sitovat raskasmetalleja, joten Etelä-Suomessa sen säännöllistä käyttöä tulee välttää. Isohirvenjäkälässä on antibioottisesti vaikuttavia yhdisteitä, joita nykyinenkin lääketiede tutkii. Sitä on käytetty vatsa- ja suolistosairauksissa, kurkkukivuissa, yskässä ja ruokahaluttomuudessa.