Harjualueen pesimälinnusto on tyypillistä mäntyvaltaisten havumetsien peruslajistoa. Kuten kaikkialla Suomen metsissä myös täälläkin alueen runsaslukuisimmat lajit ovat peippo ja pajulintu. Linnuston lajimäärä on pieni ja linnuston tiheys jää alhaiseksi. Alueen pesimälinnustoa on seurattu systemaattisesti vuodesta 2001 lähtien ja alueen linnusto tunnetaan hyvin.
Harjun ydinalueella pesii vuosittain 15- 20 lintuparia ja linnuston tiheys on keskimäärin noin 150 paria neliökilometrillä. Vaihtelevammassa metsäympäristössä linnuston lajimäärä on samankokoisella alueella yleensä lähes kaksinkertainen ja linnuston tiheyskin on huomattavasti suurempi. Syitä linnuston niukkuuteen on useita: Harjualueeen metsät ovat nuoria ja lahopuuta on alueella hyvin vähän. Kololinnuille ei pesäpaikkoja alueelta löydy lukuun ottamatta linnunpönttöjä, joita on alueelle ripustettu runsaasti. Ilman pesäpönttöjä alueella ei esiintyisi metsien peruskololintuja kuten talitiaista tai kirjosieppoa lainkaan. Toinen syy pesimälinnuston niukkuuteen on pensaskerroksen puuttuminen. Moni laji on täysin riippuvainen pensaskerroksesta joko pesäpaikan tai ravinnonlähteen muodossa.
Suurenna
Alueen pesimälinnustosta puuttuvat kokonaan mm. kaikki kertut. Kolmas syy linnuston niukkuuteen on metsien yksipuolisuus. Kun puustosta puuttuu kuusi kokonaan ja lehtipuita on niukasti, ei näihin lajeihin sidoksissa olevia lintuja löydy harjualueen lajilistoista. Vaikka alueen pesimälinnusto on niukkaa, on harjulajien osuus linnustosta suuri. Kangaskiuru, leppälintu ja kulorastas ovat runsaita alueella, kun taas havumetsien peruslajien eli pajulinnun ja peipon tiheys on huomattavan pieni. Alueen pesimälinnuston arvokkaimmat lajit ovat metso, palokärki, kehrääjä ja kangaskiuru, jotka kaikki kuuluvat EU:n Lintudirektiivin liitteen I lajeihin ja ovat siten erityissuojelun kohteena.
Kuvat: Jyrki Oja