Pikkutikka

Myllylähteen pesimälinnustoon kuuluu kansallisessa uhanalaisluokituksessa vaarantuneeksi luokiteltu pikkutikka. Pikkutikka on varpusen kokoinen, vaaleavatsainen tikka, jolla on mustavalkoinen selkä. Koiraalla on punainen päälaki ja naaraalla musta. Pikkutikkaa tavataan koko maassa, mutta missään se ei ole runsaslukuinen. Laji on nykyään uhanalainen ja suurin syy lajin taantumiseen on lajille soveliaan elinympäristön väheneminen ja erityisesti lahoavien rantalepikoiden niukkuus. Lajin suosituinta elinympäristöä ovat juuri rantalepikot ja rehevät lehtolaikut, joissa on runsaasti lahoavaa pienpuuta.

Pikkutikka

Pikkutikka

Laji hakee ravintonsa pääasiassa lahonneista lehtipuista joihin se myös kovertaa pesäkolonsa. Pikkutikan pesäkolo on todellista mestaripuusepän tarkkuustyötä, sillä laji kovertaa pesäkoloa lähes kaksi kuukautta. Lintu käyttää koloaan muulloinkin kuin vain pesimäaikana sillä se yöpyy tavallisesti vanhoissa pesäkoloissa. Maaliskuun lopulla koiras aloittaa soidinmenot. Koiras pärryttää kiivaasti kuivaa oksaa tai puhelinpylvään peltisuojusta. Pesimäreviiristä se ilmoittaa lajitovereilleen äänekkäästi kimittäen. Koostaan huolimatta pikkutikan pesimäreviiri on suurempi kuin käpytikan. Pikkutikkanaaras munii koloonsa toukokuussa 4-8 munaa. Kuten muutkin tikat, koiras huolehtii pesäpoikaten ruokkimisesta lähes yksin juhannuksen tienoilla.

Syksyllä nuoret pikkutikat etsivät uusia asuinseutuja ja joutuvat talvisin liikkumaankilometrienkin matkoja jotta ruokailuun sopivia lahopuita olisi riittävästi. Pikkutikka käyttää talviravintonaan lähes yksinomaan kaarnan alla olevia toukkia ja kovakuoriaisia. Se saattaa myös vierailla lintulaudoilla, jos tarjolla on talia. Osa pikkutikoista ruokailee myös ruovikoissa, joista ne hakevat ruo’onkorsien sisällä talvehtivia hyönteisiä.

Kuva: Jyrki Oja