Harjukeltalieko

Useampikin retkeilijä on varmasti ihmetellyt harjun rinteessä kasvavia nahkealehtisiä ja hyvin haaraisia maapohjan kasveja, joista kaiken isäksi sojottaa ylöspäin pieniä pölyhuiskan tai luudan tapaisia ulokkeita. Pölyhuiskat ovat harjukeltalieon itiötähkiä, joita tavallisesti on yhden varren päässä kolme tai neljä. Harjukeltalieon varma tunnistaminen onnistuu vain asiantuntijalta, sillä laji on hyvin samantapainen kuin yleinen kangaskeltalieko ja näiden kahden lajin välimuoto eli nummikeltalieko.

Harjukeltalieko

Harjukeltalieko

Harjukeltalieko on harjualueen kasviharvinaisuus, jota Suomessa tavataan vain neljällä alueella. Laji on kansallisessa uhanalaisluokituksessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi, jonka useimmat esiintymät ovat tuhoutumisvaarassa mm. metsätalouden ja soranoton vuoksi. Harjualueella lajia tavataan Porsaanharjun ja Kankaanjärven välimaastossa, jossa lajilla on kolme erillistä esiintymää. Esiintymät ovat elinvoimaisia ja suurin on kooltaan noin 30 x 60 m. Yhteensä alueella kasvaa satoja harjukeltaliekoyksilöitä.

Harjukeltalieko vaatii runsaasti valoa ja sen esiintyminen rajoittuu jyrkästi aukkoisille, kuiville ja karuille mäntykankaille ja esiintymät sijaitsevat lähes poikkeuksetta paahderinteillä. Muut keltaliekolajit kuten kangas- ja nummikeltalieko kasvavat tuoreemmissakin metsissä, joten harjukeltalieolla on selvästi ahtaammat kasvupaikkavaatimukset. Lajilla on suikertava maavarsi, jonka avulla se levittäytyy laajoiksi klooneiksi. Vanhuuttaan ne kuolevat keskiosistaan, jolloin syntyy ympyrämäisiä noidankehiä tai niistä pilkkoutuneita kaaria. Harjukeltalieko on hyötynyt aiemmista metsäpaloista, koska sen varsi on yleensä suojassa hiekan sisällä ja itiöllinen lisääntyminen onnistuu ilmeisesti parhaiten kulojen jälkeen. Lajin uhanalaisuuden yhtenä syynä on myös risteytyminen kangaskeltalieon kanssa ja monilla vanhoilla harjukeltaliekopaikoilla kasvaa nykyään vain kangas- ja nummikeltaliekoa.