Metsäviklo ja rantasipi

Myllylähteen kahlaajalajistoon kuuluu kaksi lajia, jotka kummatkin viihtyvät Myllylähteen reunuksella. Aina hermostuneen oloisen metsäviklon tunnistaa parhaiten ”tlyitvit” äänestä, jonka lintu päästää lentoon lähtiessä ja myös lentäessään. Metsäviklo on keskikokoinen, yleissävyltään tumma kahlaaja, jolla näkyy lennossa valkea yläperä. Lennossa näkyvät mustahkot siiven alapinnat ja vaalea vatsa.

Toinen lähteenreunan kahlaajista on rantasipi, jonka tunnistaa usein jo pelkän muodon perusteella. Rantasipi seisoo usein ruumis eteenpäin työntyneenä ja keinuttelee takaruumistaan. Soidinaikana rantasipi lentää väräjävin siivenlyönnein pitkin vedenpintaa, jolloin linnun vaaleat siipijuovat näkyvät hyvin. Rantasipin pesä voi sijaita kaukanakin vedestä, mutta poikaset johdatetaan aina kosteikon reunaan varttumaan.

Pesä on rakennettu usein hiekkaisen kummun päälle, jonkin varvun suojiin. Metsäviklon pesintätavat ovat erikoiset, sillä lintu munii vanhoihin rastaan tai oravanpesiin ja pesä voi sijaita hyvinkin kaukana lähimmästä kosteikosta. Metsäviklolla molemmat emot
huolehtivat aluksi poikasista, mutta pian naaras jättää poikueen koiraan hoidettavaksi ja lähtee muuttomatkalle. Rantasipillä kummatkin emot osallistuvat poikasten hoitoon.

Kummankin kahlaajalajin poikasia on lähes mahdotonta nähdä, sillä ihmisen havaittuaan emo huutaa varoitusäänen ja poikaset painautuvat liikkumattomina maahan tai ruohoston suojaan. Ihmisen lähdettyä paikalta emo viheltää vaara ohi merkin ja poikaset lähtevät liikkeelle. Kummatkin kahlaajalajit ovat pesäpaikkauskollisia eli ne palaavat edellisvuotiselle pesimäpaikalle vuodesta toiseen.

Kuvat: Tomi Muukkonen ja Arto Juvonen