Jälkiä hangella

Talvisaikaan ei metsän nisäkkäitä satunnaista oravaa lukuun ottamatta juuri näe. Sen sijaanhangen päällä risteileviä jälkiä näkyy harjualueella runsaasti. Talvisten jälkien opiskelu on vaativaa, mutta palkitsevaa sillä jälkiä lukemalla talvinen luonto herää eloon aivan uudella tavalla.

Jäljet kuvassa vasemmalta oikealle: kettu, metsäjänis ja rusakko sekä hirvi.

Jälkiä hangella

Paras hetki jälkien opiskeluun on pari vuorokautta viimeisen lumisateen jälkeen, jolloin hangelle on ehtinyt ilmestyä riittävästi uusia jälkiä eikä tuuli tai aurinko ole päässyt sekoittamaan jälkikuvioita. Kun jälkiä opettelee, on samaa jälkeä syytä seurata riittävän pitkään, sillä varsinkin nisäkkäät voivat kulkea eri tilanteissa hyvin eri tavalla. Jäljen jättäjää tunnistaessa on syytä ensin selvittää jäljen kulkusuunta, joka usein selviää jo kynsien jäljistä, jotka sijoittuvat aina jäljen etupuolelle. Puuterilumeen ei kynnen jälkiä jää, mutta tällöin jalan ponnistus heittää lunta jäljen eteen siis kulkusuuntaan.

Nisäkkäistä harjualueeen tavallisimmat jäljen jättäjät ovat metsäjänis, rusakko, kettu, orava ja hirvi. Kuvassa näkyvät jäljet ovat näiden lajien käyntijälkiä eli ne kuvaavat niitä jälkiä, joita otus jättää kun se liikkuu rauhallisesti hangen päällä. Näiden nisäkkäiden muut jäljet, kuten pakojäljet ja hyppyjäljet voivat erota melkoisesti käyntijäljistä.

Jäniseläimet ovat ahkeria lumella liikkujia ja näiden jälkiä näkee takuuvarmasti talvisella retkellä. Rusakon ja metsäjäniksen jäljet ovat periaatteessahyvin samanlaisia, mutta rusakolta puuttuu ns. lumikenkä, eli se ei metsäjäniksentavoin kykene levittämään takajalan varpaita leveäksi kengäksi. Tästä syystä rusakko uppoaa pehmeään lumeen huomattavasti herkemmin kuin Pohjolan olosuhteisiin paremmin sopeutunut metsäjänis.

Ketun jälki on tavallisesti pieni ja jälkijono on suora, helminauhamainen. Ketun jalkapohja on karvainen, joten polkuanturan jälki on hyvässäkin jälkilumessa suttuinen. Kynnen jäljet ovat tavallisesti näkyvissä. Kaikkien koiraeläinten jäljet ovat hyvin samanlaisia ja ne erottaa parhaiten nuoskalumessa, jolloin jälkien pienet yksityiskohdat ovat hyvin nähtävillä.

Jäljet kuvassa vasemmalta oikealle: kettu, metsäjänis ja rusakko sekä hirvi.