Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten lähes jokainen suomalainen tunnisti raudus- ja hieskoivun toisistaan (Betula pendula ja Betula pubescens). Kansakoulussa kasvilajien tunnistaminen kuului perusopetukseen ja viimeistään saunavihdan teossa koivut oli syytä tunnistaa toisistaan. Rauduskoivusta tehtiin varsinainen vihta, joka sitten sidottiin yhteen hieskoivun oksista tehdyllä sitkeällä vitsaksella. Lajit on mahdollista oppia tunnistamaan lehtien, oksien ja rungon rakenteen erojen perusteella. Rauduskoivun lehdet ovat kolmiomaisia ja pitkäkärkisiä ja lehden laidassa on sivusuonien päässä isoja ja näiden välillä on pieniä hampaita. Hieskoivun lehti on muodoltaan soikea ja lyhytkärkinen ja lehden reunan hammastus on yksinkertainen. Hieskoivun uudet vuosikasvaimet ovat hienokarvaisia ja pehmeitä, kun ne rauduskoivulla ovat nystermäisiä. Eron huomaa selvästi vetämällä vuosikasvainta sormien välissä. Rauduskoivun runko on vanhemmiten halkeileva ja pitkittäisuurteinen, kun se hieskoivulla on usein hilseilevä. Valitettavasti kumpikin koivulaji muuntelee huomattavasti eivätkä erot ole selviä. Koivujen määritystä vaikeuttaa myös se että hies- ja rauduskoivu risteytyvät helposti keskenään ja näin syntyvät yksilöt ovat jotain kummankin koivun ominaisuuksien väliltä.
Hieskoivuja
Osa koivuista on helppo määrittää myös pelkän yleismuodon avulla. Lähes kaikki riippuvaoksaiset koivut ovat nimittäin rauduskoivuja, ja riippahieskoivut ovat äärimmäisen harvinaisia.Yleensä jo kasvupaikka paljastaa kummasta koivulajista on kysymys. Hieskoivu on karujenkasvupaikkojen puu, joka viihtyy soilla ja rannoilla ja usein veden vaivaamissa kangasmetsissä. Rauduskoivu on sen sijaan hyvien, runsasravinteisten kasvupaikkojen laji ja asutuksen piirissä rauduskoivu on hieskoivua yleisempi laji. Myllylähteen ympärillä kasvaa kumpaakin koivulajia.
Kuva: Jyrki Oja