Metsäkasvillisuuden pohjakerroksen lajiston muodostavat sammalet ja jäkälät. Kosteammissa metsämaastoissa sammalten peittävyys voi lähennellä 100 %, mutta myös harjualueilla sammalia voi esiintyä runsaasti. Maailmassa on noin 20000 sammallajia ja Suomessakin lähes 900. Karujen metsätyyppien alueilla sammallajisto on niukkaa, eikä sammalpeite ole tavallisesti yhtenäistä.
Sammalet
Puolukkakankailla pohjakerroksen valtalajina on kangaskynsisammal ja seinäsammal. Kangaskynsisammaleen tunnistaa poikittaissuuntaisista, petolinnunkynsimäisistä kapeista lehdistään. Seinäsammal on metsiemme yleisin sammallaji. Se on helppo erottaa maastossa kiiltävänä ja kellanruskeasävyisenä sammalena, jonka varsi on lisäksi punaruskea. Kumpikin sammallaji on sopeutunut kuiviin kasvupaikkoihin, sillä ne saavat tarvittavan kosteuden suurimmaksi osaksi sadeveden mukana.
Mustikkatyypin kuusikoissa pohjakerroksen valtalajina on metsäkerrossammal.Sen tunnistaa helposti vaaka-asennossa olevista vuosikasvuista, jotka kaartuvat aina kerroksittain edellisvuotisten päälle. Tällä tavoin syntyy ilmavia kerroksia joiden avulla kevätkosteus säilyy kesän poutajakson yli.
Sammalet vaikuttavat myös muiden kasvien menestykseen. Sammalkerros on epäedullinen itämisalusta esim. puiden taimille. Sammalet myös kilpailevat kasvutilasta ja ravinteista muiden kasvien kanssa. Paksu sammalkerros ottaa tehokkaasti ravinteita sadevedestä ja sammalpeitteen päällä olevasta karikkeesta. Ainoastaan juurikarikkeesta vapautuvat ravinteet ovat sammaleiden ulottumattomista, sillä niillä ei ole vedenottoon erikoistuneita juuria. Sammalen kasvu ajoittuu erityisesti syksyyn, jolloin vedensaanti on riittävää. Ne yhteyttävät vielä ensilumen sataessa maahan ja talven yli nuoremmat osat säilyvät vihreinä, mutta vanhin osa menettää lehtivihreänsä ja alkaa maatua.
Kuvat: Jyrki Oja
Sammalet ylhäältä alas: kangaskynsisammal, metsäkerrossammal, seinäsammal