Harjureittiä kehitetään kuntien yhteishankkeella – Lähiluontoa parannetaan 2,4 miljoonan euron tuella

Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt noin 2,4 miljoonaa euroa kuntien yhteiseen hankkeeseen, jossa kehitetään ja kunnostetaan lähivirkistysalueita osana valtakunnallista Suomi liikkeelle -ohjelmaa. Tavoitteena on parantaa kaikenikäisten mahdollisuuksia liikkua ja virkistyä lähiluonnossa.

Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa Harjureitin alueella sijaitsevat kunnat – Huittinen, Säkylä, Loimaa ja Oripää – toteuttavat yhdessä kehittämishankkeen, jonka avulla parannetaan Harjureitin ulkoilureittiä. Reitti kulkee muun muassa Säkylänharjun Natura 2000 -alueella ja tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen.

Hankkeen toimenpiteisiin sisältyy muun muassa reittipohjien kunnostusta, pitkospuiden ja opasteiden uusimista sekä esteettömyyden parantamista. Näillä parannuksilla ohjataan kasvavaa ulkoilukäyttöä kestäville reiteille ja turvataan reitin käytettävyys myös tulevaisuudessa.

Harjureitti on tärkeä lähivirkistyskohde kaikille sen varrella sijaitseville kunnille. Kehittämistyö lisää reitin saavutettavuutta, turvallisuutta ja monikäyttöisyyttä – ja tukee alueen asukkaiden ja matkailijoiden mahdollisuuksia nauttia luonnosta ympäri vuoden.

Avustukset osa Suomi liikkeelle -ohjelmaa ja luonnon virkistyskäytön strategiaa

Myönnetyt avustukset ovat osa pääministeri Petteri Orpon hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on lisätä arkiliikuntaa ja luonnossa liikkumista. Lähiluonnon saavutettavuus on myös keskeinen osa Suomen kansallista luonnon virkistyskäytön strategiaa.

Luonnon hyvinvointivaikutukset tunnistetaan laajasti: vuoden 2025 alussa toteutetun Luontobarometrin mukaan yli puolet suomalaisista pitää kodin lähiluontoa – kuten puistoja, metsiä, polkuja, rantoja ja vesistöjä – kaikkein tärkeimpinä paikkoina liikkumiseen ja oleiluun. Peräti 97 prosenttia vastaajista kokee luonnon lisäävän hyvinvointia ja terveyttä. Lisäksi 67 prosenttia suomalaisista liikkuu tai oleskelee luonnossa vähintään kerran viikossa.

Lisätietoja ja ajankohtaiset uutiset:
www.harjureitti.fi